tiistai 30. heinäkuuta 2013

Back to the business!

Pientä taukoa on nyt tullu pidettyä blogista maaliskuun jälkeen, mutta nyt olisi aika taas ryhdistäytyä tällä saralla!

Mitä meidän hoidoille kuuluu?

Noh, raskaana ei olla. Olemme siirtyneet nyt yksityiseltä puolelta julkiselle, ja sanoisinko että olen positiivisesti yllättynyt kuinka vauhdikkaasti homma on julkisella lähtenyt liikenteeseen. Meillä oli ensimmäinen aika kesäkuun lopulla jolloin kävimme lääkärin kanssa läpi Väestöliiton puolella tehdyt hoidot ja testien tulokset. Lääkäri oli vahvasti sitä mieltä että kokeilemme inseminaatiota vielä kerran, jonka jälkeen vasta siirrymme IVF-hoitoon. 

Mieheni on vahvasti sitä mieltä että inseminaatio on ajan tuhlausta. Minullakin on epäilykseni inseminaation onnistumiseen, mutta lääkäri määräsi minut kohdunsuunlaajennukseen jonka pitäisi helpottaa itse inseminaatio toimenpidettä sekä mahdollisesti edes auttaa luomu raskautumista. 

Kohdunsuunlaajennus tehtiin eilen. Täällä sitä nyt sitten kirjoitellaan sairaslomalla. Toimenpide tehtiin nukutuksessa ja kaikki meni hyvin. Tänään kp 10, joten lähipäivinä pääsemme testaamaan toimenpiteen toimivuutta luonnossa :) Harmi että joudun lähtemään viikon työmatkalle perjantaina, eli ihan ovulaatiopäivään emme pysty "romantiikkaa" ajoittamaan.


Aika inseminaatioon pitäisi varata ensiviikon maanantaina ja inssikiertoa olisi tarkoitus boostata Puregonilla. Pistämistä siis tiedossa - jännittää niin paljon jo etukäteen! :)

Miten teillä on sujunut pistäminen? Ja onko täällä kohtalotovereita kenelle tehty kohdinsuunlaajennus? Olen ymmärtänyt että tulos kestää vain n.vuoden?

Mukavaa päivää!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti