maanantai 30. joulukuuta 2013

Mitä meille kuuluu?

No hyvää, tai no riippuu miltä kantilta sitä katsoo! Raskaana ei vielä olla. Viime inseminaatio päätyi valitettavasti negatiiviseen tulokseen. No positiivista on että tuossa 1,5 kk sitten kävimme lääkärin kanssa keskustelemassa IVF-hoidoista! Suunnitelma on nyt tehty, ja meille sopivaksi IVF-hoidoksi katsottiin "pidemmän kaavan hoito" eli agonistihoito, toteutuksella IVF+ICSI.  Hoidot aloitetaan tammikuun vuodosta. Nyt on KP 28, eli kohta alkaa menkat ja sitä kautta käynnistyy hoito!

Tarkoitus tässä agonistihoidossa on aloittaa supressio eli munasarjojen jarrutus kierron 22. päivä. Tämä tapahtuu siis Synarela nenäsumutetta suihkimalla parin viikon ajan. Tämä aiheuttaa ns. munasarjojen nollatilan (niin kuin lääkäri tätä kuvaili) jotta hoidot voidaan aloittaa puhtaalta pöydältä. Suppression oireina on vaihevuosia muistuttavat oireet, eli hikoilua, päänsärkyä, mielialavaihteluita etc. Mies totesi tähän että miten se normaalista poikkeaa?? :D

Parin viikon suihkimisen jälkeen on ultra jossa tarkastetaan jarrutuksen teho ja tämän jälkeen aloitetaan Gonal-F pistokset, annostuksella 150 yksikköä. FSH-pistoksia jatketaan max 2. viikon ajan, ja prosessia seurataan koko ajan verikokeilla sekä ultraäänikäynneillä. Kun munasolut on saavuttaneet tarvittavan koon, otetaan Ovitrelle irrotuspistos ja suunnataan punktioon. Toiveissa siis monta hyvälaatuista munasolua hedelmöitystä varten! Kun munasolut on saatu kerättyä niin tarkoitus olisi tehdä yksi tuoresiirto ja loput menee pakkaseen.

Täytyy kyllä myöntää että toi punktio hirvittää :( En ole vielä kuullut tai lukenut yhtäkään positiivista kokemusta tästä toimenpiteestä, ja tosissaan arveluttaa kuinka järkyttävä se kipu on! No mutta kuka leikkiin lähtee, se leikin kestäköön! :)

Eniten tässä ehkä huolestuttaa että miten saan kaikki sovitettua työaikataulujen kanssa. Eikä niinkään aikataulujen vaan miten saan junailtua mun lomat niin että osuu sopivasti tohon punktioon. En ole kertonut, enkä aio kertoa hoidosta työpaikalla, koska koen että se on meidän henkilökohtainen asia, eikä kuulu kenellekkään siellä. Mutta uskon että kaikki varmasti lopulta järjestyy.

Mä jatkan kouluhommien parissa, ihanaa iltaa kaikille! :)


Hävettää tämä hiljaisuus

Valitettavasti aika on mennyt hujauksessa, ja tähän syksyyn / talveen on mahtunut paljon kiireisiä työ-, ja koulupäivä. En ole ehtinyt kirjoittamaan mitään, pahoittelut!! Pahin kiire on nyt ohi, ja pääsen taas paneutumaan tähän rakkaaseen harrastukseen, eli blogin kirjoitamiseen :) Tervetuloa takaisin!!


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Lugesteron ja oireet

Viikonloppu on kohta päätöksessä ja uusi viikko alkaa. Ihanaa on ollut saada mies takaisin kotiin reissusta. Tänään ollaan otettu rennosti, on ulkoiltu ja syöty hyvin.

Nyt mennään dpo 12 ja Lugesteronia olen ottanut säännöllisesti joka ilta. Lugesteron ei aiheuta minulle mitään erikoisia oireita koskaan. Pientä rintojen turvotusta on ollut havaittavissa ja paikallista pistelyä ja polttoa välillä munasarjojen tienoilla. Testipäivään on vielä aikaa 4 päivää, joten vielä saa jännäillä! :) Menkathan mulla ei muutenkaan ala ennenkuin olen luget lopettanut.

Minkälaisia oireita teille tulee Lugesteronista?

Ihanaa uuden viikon alkua!

torstai 26. syyskuuta 2013

Inseminaatio oli yllättäen tiistaina!

Näin on kuulkaas, maanantain käynnin aikana lääkäri totesi että vasemmalla puolella muhii 18mm kokoinen follikkeli valmiina irtoamaan. Tämä on vähän hassua meinaan maanantai oli kp 10!

Noh, lähdin lääkärin jälkeen käymään pikaisesti apteekissa, meinaan lääkäri painotti että Pregnyl irroituspistos pitäisi ottaa mahdollisimman pian. Ensimmäisessä apteekissa kyseistä lääkettä ei ollut vaan jouduin suunnistamaan seuraavaan apteekkiin. Katselin koko ajan kelloa, meinaan olin sanonut pomolle olevani n. 1 tunnin poissa, mutta siihen mennessä polilla oli vierähtänyt jo reilu tunti ja oletin että Pregnylin kokkailuun menee hetki aikaa. Sain Pregnylin käteeni ja juoksin tuota pikaa kotiin laittamaan pistosta. No, kun avasin paketin tajusin että tämä ei olekaan ihan helppo juttu - etenkään kun en ollut tutustunut ohjeisiin aiemmin! Hiki otsalla ja kädet pienessä tärinässä selasin vauhdilla ohjekirjan sivuja ja yritin saada selkoa mikä ruisku ja piikki ja mikä neste pitää sekoittaa ja minkä kanssa?! Lasiampullit kehoitettiin avaamaan hellästi kaulaa napsauttamalla... arvaatte varmaan että tuossa tohinassa tämä ei ihan mennyt ohjeistuksen mukaan! :) Jauheampullin sain oikeaoppisesti auki, eikä lasinsiruja pudonnut kovin montaa ampullin pohjalle. Nesteen kanssa homma olikin ihan toinen. Luultavasti otin ampullista kiinni aivan liian kovalla voimalla, ampulli halkesi miljoonaan siruun ja samalla sain peukalonkin aukeamaan! Osa nesteestä läkkyi pöydälle ja lattialle - pyyhkäisin nopeasti että koira ei ehdi nuolaisemaan. Loppujen lopuksi sain ampullit sekoitettua ohjeiden mukaan ja aineen pistettyä. Neula oli kyllä paljon paksumpi ja pidempi kuin Gonal F:ssä, mutta ei sattunut ollenkaan.

Tiistaina mieheni vei näytteensä heti aamusta polille ja aamupäivällä meille tehtiin 3. inseminaatio. Lääkäri sanoi että jos tämä ei tuota tulosta niin sitten siirrymme IVF-jonoon. Tämän jonotuksen aikana meille kuulemma ehditään vielä tekemään 4. inseminaatio.

Kierron loppua otan tukemaan Lugesteronia tämän viikon perjantaista alkaen ja 10.10. on testipäivä!(todella myöhään??)

Peukut taas kerran pystyyn että tämä olisi SE kierto!!!

Mukavaa päivänjatkoa!

maanantai 23. syyskuuta 2013

Kp 10 ja ultra

Täällä sitä taas istuskelen polin vastaanotto-aulassa. Kp 10 meneillään ja Gonal F:ää pistelty kp 5 alkaen. Tässä kierrossa olen huomannut selviä oireita liittyen varmastikin Gonaliin. Eilen illalla vatsani oli kuin ilmapallo - ikinä ei ole ollut niin järkyttävää vatsan turvotusta. Tänään oli pakko laittaa kiristävät sukkahousut jalkaan ja vetää ne vatsan yli, jotta kukaan ei töissä ala kuvittelemaan minkäänlaisia raskausjuttuja :) Munasarjoissa on tuntunut ajoittain myös nipistelyjä ja vihlontaa - siellä ne munasolut kypsyy kovaa vauhtia :)

Kohta on mun vuoro, katsotaan mitä lääkäri tuumaa munasolujen kypsyysasteesta.... :)

Ihanaa päivää kaikille!

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Pregnylit hyllylle ja uutta kiertoa odottamaan

Eli otsikosta voi jo päätellä että inssi meni tässä kierrossa sivu suun. Ultra oli viime viikon perjantaina, ja follikkelit oli kypsyneet hyvin Gonal F:n buustaamana. Sain kuitenkin ohjeistuksen aloittaa oviksen tikuttamisen samana päivänä, ja illalla testiä tehdessä hymynaama pärähti ruutuun. Näin ollen insemnaatiota ei voitu tehdä.

Jotenkin suututtaa tuo klinikan huono ohjeistus. Tyhmänä oletin että heillä olisi joku kikka kolmonen käytettävänä että saataisiin ovulaatio osumaan arkipäivälle. Laskeskelin seuraavaa kiertoa, ja jos mennään 28 päivän kierrolla niin seuraava ovulaatio osuu myös silloin viikonlopulle. Aaargh, tämä ei voi olla totta!! 

Odottelen nyt kuukautisia alkavaksi ensiviikon viikonloppuna. Ja kun ne menkat sieltä alkaa niin taas soittoa klinikalle ja uutta Gonal kuuria vatsanahkaan....
Ajattelin kyllä kysäistä neuvoa että jos näyttää jo valmiiksi siltä että ovis osuu viikonlopulle niin kannattaa ko Gonal kuuria edes aloittaa? Tuntuu muutenkin niin "turhalta" ja ajanhaaskaukselta nämä inseminaatiokokeilut. Toivon hartaasti että päästäisiin IVF hoitoon vielä tämän vuoden puolella...

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille ja tsemppiä ensiviikkoon! :)

torstai 29. elokuuta 2013

Ajatuksia ja tuntemuksia lapsettomuudesta

Kun olin 20- vuotias toitotin kaikille että en halua koskaan lapsia - minusta tulee uranainen henkeen ja vereen. Vuosien saatossa ajatukset ovat kuitenkin muuttuneet, ja nyt kun rinnalle on löytynyt oikea henkilö, on kasvanut vahva tunne lapsen hankkimisesta ja perheen perustamisesta.

Minulle tahaton lapsettomuus on vaikea asia. Vielä vuosi sitten osasin ajatella asiaa rennolla kädellä, ja olin vahvasti sitä mieltä että kyllä se lapsi meille vielä tulee. Mutta mitä pidemmälle kuukaudet ja vuodet ovat kuluneet, sitä ahdistuneemmaksi oloni tunnen. Pystyn lukemaan ihmisten viipyvistä katseista heidän takaraivossa nakuttavat ajatukset; "Miksi heillä ei ole vielä lapsia?" "Kyllä tuossa iässä jo pitäisi olla lapsia" "Biologinen kello tikittää jo hurjaa vauhtia - kohta se lapsen saanti vaikeutuu kun ikää tulee vielä lisää".

Pelkkiä katseita minun ei ole tarvinnut analysoida. Olen saanut ystäviltäni ja puolitutuilta kehotuksia ryhtyä lasten hankintaan koska se on kuulemma jo nyt liian myöhäistä, ja luentoja siitä kuinka he aloittivat lasta yrittämään, ja hups heijaa, jo ensimmäisestä kierrosta tärppäsi. MEILLÄ SE EI OLE NIIN! EI LÄHELLÄKÄÄN! Mieleni tekisi itkeä lohduttomasti ja selittää että kaikki ei saa lapsia tuosta vain. Meille lapsen saaminen ei ole itsestään selvyys, ja olemme ajatuksissamme joutuneet jo osaksi pureskelemaan ajatusta siitä että sitä omaa lasta ei välttämättä koskaan saa. Tämä ajatus on niin ahdistava, enkä suostu sitä vielä hyväksymään, eikä minun pidäkään. Kaksi vuotta lapsettomuutta takana - uskon että meillä on vielä toivoa.